Aurinkoista kesää kaikille! Kesäkuu on alkanut aurinkoisena ja poikkeusolojen rajoituksia on alettu yksi kerrallaan lieventää. Positiivisia uutisia on viime päivinä saatu lukea ja toivotaan, ettei toista korona-aaltoa tulekaan vaan saamme toiminnot käyntiin elokuun alusta alkaen, kuten on suunniteltu. Jouduimme poikkeustilanteen vuoksi peruuttamaan kaikki yleisötilaisuudet ja lajitapahtumat Suomen Latu ry:n […][Lue lisää »]
Raision Rinkka on päättänyt jatkaa tapahtumiensa perumista tai siirtämistä 31.7.2020 saakka. Raision Rinkka ei myöskään vuokraa vapaita Kiilopään, Äkäslompolon tai Rukan lomaosakeviikkoja, jotka osuvat ajalle 31.7.2020 asti. Päätöksen lähtökohtana on viranomaisten suositus harrastustoimintaan liittyvien kokoontumisten välttämisestä, jotta koronaviruksen leviäminen saadaan ehkäistyksi. Noudatamme myös Suomen Ladun laatimia periaatteita. Raision Rinkka seuraa ja noudattaa kaikessa toiminnassaan Terveyden […][Lue lisää »]
Huom. Tevavuoren polkupatikka 26.4.2020 on peruutettu koronaepidemian takia. ————————————– Polulta polulle 2020 -retkikiertue alkaa Tevavuoren polkupatikalla Nousiaisissa 26.4.2020. Tämän jälkeen polkupatikat jatkuvat syksyllä Paimion Polulla 20.9.2020, Kullaanpolulla 27.9.2020 ja Sudenpolulla 4.10.2020. Jokaisessa polkutapahtumassa on eripituisia reittivaihtoehtoja. Kolmen polkuretken kiertäneiden kesken arvotaan Scandinavian Outdoorin 100 € lahjakortti ja kahden polkuretken kiertäneiden kesken arvotaan CM Länsikeskuksen 50 […][Lue lisää »]
Mikäli yhdistyksen loma-osakkeen vuokraus perutaan poikkeusolojen aikana, palautetaan vuokrahinta takaisin varaajalle. Tässä tapauksessa tarvitsemme tiedon mille tilille maksu palautetaan. Tilinumeron voi ilmoittaa yhdistyksen sihteerille Kaija Virtaselle, kaija.ann2011(at)gmail.com. Peruutuksista ilmoitetaan Timo Virralle, timo.virta(at)dnainternet.net. Huom. Yhdistys noudattaa hallituksen antamaa tarpeettoman matkustuskiellon suositusta, eikä vuokraa peruttuja vuoroja eteenpäin 31.5.2020 saakka. Lisätiedot Armi Laamanen Johtokunnan puheenjohtaja armi.laamanen(at)gmail.com Timo Virta […][Lue lisää »]
Raision Rinkka ry siirtää, peruu tai muuttaa etätapahtumiksi kaikki yleisötapahtumansa, koulutuksensa ja kokouksensa 31.5.2020 asti. Päätöksen lähtökohtana on Suomen hallituksen suositus harrastustoimintaan liittyvien kokoontumisten välttämisestä, jotta koronaviruksen nopea leviäminen saadaan ehkäistyksi. Raision Rinkka ry seuraa ja noudattaa kaikessa toiminnassaan Terveyden jahyvinvoinnin laitoksen (THL) ja valtioneuvoston linjauksia liittyen koronaviruksen aiheuttamaan epidemiaan. Tiedotamme heti, jos valtionhallinnon linjauksissa […][Lue lisää »]
Raision Rinkka ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 11.3. klo klo 19.00 Raision kirjaston Raisio-huoneessa (os. Eeronkuja 2, Raisio). Käsitellään mm. toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2019. Ennen kokousta klo 18.00 kuullaan biologi Kauko Häkkilän esitys yöperhosista. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! ************ Johtokunta [Lue lisää »]
Tule mukaan sunnuntain talviuinnille, jota myös kylmäuinniksi kutsutaan! Sunnuntaisin pulahdetaan kylmään veteen Saaronniemen Saukkojen saunalla Turun Ruissalossa klo 16.30 -18.00. Saunamaksu 5 euroa (varaa käteistä). Avannossa pulahtaminen on todellinen terveysliikuntalaji. Tiedetään, että jo muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset hoitivat sairauksiaan kylmällä vedellä. Kylmässä vedessä uimarin verenpaine kohoaa aluksi, mutta perusverenpaineen […][Lue lisää »]
Yhdistyksen syyskokouksessa valittiin Raision Rinkan johtokunnan puheenjohtajaksi vuodelle 2020 raisiolainen Armi Laamanen. Tässä haastattelussa voi tutustua häneen vähän tarkemmin. Kuka olet ja mistä tulet? Olen Armi Laamanen, 60-vuotias, parikymmentä vuotta Raisiossa asunut luontoliikkuja. Minulla on pieni perhe: aikuinen tytär ja miesystävä. Olen tehnyt työtä matkailualalla yli 20 vuotta ja sen tiimoilla muuttanut työn mukana paikkakunnalta […][Lue lisää »]
Yhdistyksen sääntöjen edellyttämä syyskokous pidettiin Raision kirjastolla 14.11.2019. Kokousta ennen kuultiin Turun yliopiston konservaattori Ari Karhilahden sanoin ja kuvin vuodenaikaan liittyvistä luontoaiheista. Johtokunnan puheenjohtaja Mirkka Karikoski toivotti kokouksen aluksi kaikki tervetulleiksi ja tehtävänsä jättävänä kiitti kaikkia […][Lue lisää »]
Raisiolainen lentopalloseura Raision Loimu tarjoaa mahdollisuuden tulla katsomaan ottelua Loimu – Akaa Volley Kerttulan liikuntahallille keskiviikkona 13.11.2019 klo 18.30. Lipun saa edulliseen hintaan 4 € (norm. 15 €) ja siihen kuuluu väliajan kahvitarjoilu. Lipun oston yhteydessä mainittava Raision Rinkan jäsenyydestä. Pelissä paikan päällä tavattavissa myös yhdistyksen avainhenkilöitä. Tervetuloa kannustamaan […][Lue lisää »]